This is a free Purot.net wiki
Pages
  • View:

motivaatio

motivation

Katso: volitio

Sisäinen tahtotila. Toiminnan voima, joka suuntaa ja virittää suoritukseen, joka onnistuu ihmisen valmiuksista riippuen. Motivaatiotaso vaihtelee eri tilanteissa ja eri aikoina.

Motivaatio on käyttäytymistä virittävien ja ohjaavien tekijöiden järjestelmä. Motivaatio on se psyykkinen tila, millä vireydellä, aktiivisuudella ja ahkeruudella yksilö tietyssä tilanteessa toimii saavuttaakseen tavoitteensa. Motivaatiosta riippuu, millä halulla ihminen käyttää omia resurssejaan työn suorittamiseksi.

Motivaatio jaetaan sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäiset tekijät tulevat ihmisen sisältä ja ovat pitkävaikutteisempia kuin ulkoiset tekijät, ja ne ilmenevät tunteiden muodossa. Silloin kun ihminen on sisäisesti motivoitunut, hänellä on halu oppia uutta, kehittyä tehtävässään ja tehdä merkittävää työtä. Näistä syistä sisäiset palkkiot ovat yleensä tehokkaampia kuin ulkoiset palkkiot. Ulkoiset motivaatiotekijät tulevat ihmisen ulkopuolelta, ja ne välittää joku toinen henkilö, organisaatio tai sen edustaja. Ulkoisia motivaatiotekijöitä ovat esimerkiksi palkka, kannustus, palaute, ulkopuolinen tuki ja osallistumis-mahdollisuus. Lähde: Wikipedia, motivaatioteoriat 

 

 

 

Discuss & brainstorm

Discussion is not allowed for anonymous users. If you have an account, please login.

svenska: motivation
asund   (03.01.2013 15:08)